Tein hyvän ystäväni polttareihin, meidän aamupäivän piknikille (sekä illaksi mökille) pikku pitsoja. Näitä on ihan sairaan helppo tehdä. Silloin suurtalouskokiksi opiskelin, tehtiin me koulussa tällä pohja ohjeella näitä pitsoja.

 

Pikkupitsat                          n. 40kpl

  • 200g   voita
  • 9dl     hiivaleipäjauhoja
  • 1½tl   suolaa
  • 3½dl  maitoa
  • 50g    hiivaa
  1. Maito, suola ja hiiva sekoitetaan.
  2. Lisätään puolet jauhoista.
  3. Kaadetaan sula rasva joukkoon.
  4. Lisätään loput jauhot.
  5. Anna taikinan kohota hetki. Kohotettua vaivaa taikinaa, sekä tarvittaessa lisää hiukan jauhoja, jos on kauhean rasvaista.
  6. Laita taikinapallo puoliksi. Tee ensin puolesta taikinasta pötkö josta otetaan sopivan kokoisia paloja, jotka pyöritellään palloiksi, pullan tavoin. Mitä isompi pala, sitä isompi pitsa ;D
  7. Asettele pallot uunipellille, jossa on leivinpaperi. Mulla oli pellillä pitsoja 3x4 riveissä, ettei pitsat sitten ota ihan kiinni toisiinsa.
  8. Ota lasi, jonka pohjan kanssa painat taikinapallon litteäksi. Palloon jää lasin pohjan kokoinen "kuoppa", johon täytteet laitetaan.
  9. Täytä pitsat. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa, noin 10-15min, tai kunnes ovat kullanruskeita.

Minulla näissä pitsoissa oli:

  • pohjalla tomaattipyreetä
  • muutama kinkkusuikale sekä herne-maissi-paprikaa
  • sekä päällimmäisenä juustoraastetta

Mutta jokainenhan voi pitsoistaan tehdä minkä makuisia tahtoo :)

Tässäpä valmiita pitsoja :)

20130705_233017-normal.jpg

Tässä lähikuvaa yhdestä pitsasta.20130705_233012-normal.jpg